Salkkuni

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Paljonko tarvitaan taloudelliseen vapauteen?

Tähän kysymykseen on varmasti yhtä monta vastausta kuin vastaajaa. Kaikki riippu periaatteessa siitä paljonko tarvitsee rahaa oman elintason ylläpitoon ja kuinka suurta tuottoa saa pääomalle. Moni blogaaja on kirjoittanut säästämisasteesta ansiokkaasti joten en nyt siihen syvenny tarkemmin.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Erikoistilanne: Sotkamo Silver


En tässä kirjoituksessa ota tarkemmin kantaa siihen onko Sotkamo Silver hyvä yhtiö tai sijoituskohde. Keskityn nyt vallitsevaan erikoiseen hinnoitteluun osakkeessa. Taustalla on suuri merkintäoikeusanti ja en ymmärrä hinnoittelueroa vanhojen ja uusien osakkeiden välillä.

Miksi taloudellinen vapaus?

Uskon saaneeni kipinän sijoittamiseen ja rahan tekemiseen jo lapsena kun luin Aku Ankkaa ja siellä Aku kamppaili ikuisten talousvaikeuksien kanssa. Oltiin velkaa vähän joka paikkaan ja kuitenkin piti raahautua margariinitehtaalle töihin, että rahat riittäisivät vuokraan. Täytyy kiittää vanhempiani siitä, että tuon lehden minulle tilasivat ja samalla tulivat synnyttäneeksi kipinän erinlaiseen elämään kuin Akulla.

Alkusanat

Tämä blogi kertoo nuoren miehen haaveesta saavuttaa taloudellinen riippumattomuus ja vapaus. Sen on myös tarkoitus olla julkinen sijoituspäiväkirja, minun täytyy pystyä perustelemaan ajatukset sijoituspäätöksien takana. En ole keskittinyt millekkään tietylle sektorille tai tiettyyn strategiaan, vaan sijoitan sinne mistä näen arvoa parhaiten löytyvän. Vastoin todennäköisyyksiä, uskon saavuttavani aktiivisella salkunhoidolla paremman lopputuloksen.

Tämä blogi ei sisällä sijoitusneuvontaa tai sijoitussuosituksia. Se saattaa myös sisältää asiavirheitä.